Rovaniemen olympiavalmennuskeskus valitsi Top Team -urheilijat

20.09.2016

IMG_5882.JPG

Huippu-urheilukoordinaattori Juuso Toivola ja Top Team -urheilijat Lauri Vuorinen, Susanna Saapunki, Vili Saarijärvi, Andreas Alamommo, Sini Pyy, Martti Jylhä, Merle Soppela, Olli Ojanaho ja Johanna Matintalo yhteispotretissa.

Lapin Urheiluopisto on kuluneen vuoden alusta lähtien kuulunut yhdeksi kuudesta Suomen Olympiakomitean hyväksymistä huippu-urheilun valmennuskeskuksista. Olympic Training Center Rovaniemi –nimeään kantava valmennuskeskus valitsi tiistaina historiansa ensimmäiset Top Team -urheilijat.

Valmennuskeskuksen huippu-urheilukoordinaattori Juuso Toivola kertoo ajatuksen lähteneen muista urheiluopistoista. Toivolan mukaan ainakin Vuokatin ja Kuortaneen valmennuskeskuksissa on jo käytössä Top Team -konsepti, jonka tavoitteena on auttaa ja tukea urheilijoita toimimaan lajinsa huipulla. Samaa tavoittelevat myös Toivola sekä valmennuskeskuspäällikkö Eero Hietanen, jonka mukaan konseptin suunnittelu alkoi jo vuonna 2014.

– Top Team on valtakunnallisten valmennuskeskusten urheilijajoukko, jolle halutaan taata omalta osaltamme mahdollisimman hyvä valmistautuminen tuleviin MM-kisoihin, olympialaisiin tai mitä tavoitteita ne sitten kullakin on.

Olympic Training Center Rovaniemen Top Teamiin kausille 2016-2018 on valittu kaikkiaan 17 urheilijaa. Joukosta löytyy jo menestyneitä urheilijoita sekä nuoria tulevaisuuden urheilijoita, joilla menestys on vielä edessäpäin. Kaikilla valituilla urheilijoilla on myös vahvat siteet Rovaniemelle.

–Olemme valmennuskeskuksena ylpeitä, että meillä on näin iso joukko tämän tason urheilijoita, joiden kanssa saamme tehdä yhteistyötä ja tukea heidän toimintaansa, Toivola linjaa.

Hiihdon maajoukkueen haastajaryhmään kuuluva Lauri Vuorinen, 21, on otettu valinnasta ja pitää helpottavana asiana, että urheilijalle tärkeät tukipalvelut ovat nyt varmasti saatavilla valmennuskeskuksen puolesta.

Myös kelkkahiihtäjä Sini Pyy, 24, on mielissään tultuansa valituksi historian ensimmäiseen Top Teamiin.

–Tällä on iso merkitys arjen sujuvuuteen ja jokapäiväiseen tekemiseen, sillä suurimmat treenimäärät tulee tehtyä täällä kotimaisemissa.

Sotshin paralympialaisissa vuonna 2014 Suomea edustanut Pyy on asunut Rovaniemellä jo useita vuosia ja läpikäynyt Lapin Urheiluakatemian toimintavuodet lukioaikanaan. Niinpä hän pitää valintaa yhtenä askeleena ylöspäin omalla urheilijan urallaan.

Perniöstä lähtöisin oleva Vuorinen on nähnyt monenlaisia harjoitusolosuhteita ympäri maailmaa. Vuoden verran Rovaniemellä asunut hiihtäjälupaus kehuu Lapin Urheiluopiston olosuhteita loistaviksi.

– Asun itse hyvin lähellä opistoa, hiihtoladut kulkevat vierestä ja opistolla pystyy saliharjoitukset toteuttamaan, liikuntahallit ja juoksuradat löytyy sekä muut tärkeät puitteet. Parempaa paikkaa ei voisi olla.

 

Rovaniemen olympiavalmennuskeskuksen Top Team -urheilijat 2016-2018:

Martti Jylhä                                Maastohiihto

Risto-Matti Hakola                     Maastohiihto

Lauri Vuorinen                            Maastohiihto

Susanna Saapunki                    Maastohiihto

Ari Luusua                                 Maastohiihto

Antti Ojansivu                            Maastohiihto

Johanna Matintalo                     Maastohiihto

Olli Ojanaho                               Suunnistus

Merle Soppela                            Alppihiihto

Sini Pyy                                     Kelkkahiihto

Miika Virkki                                Freestyle

Ella Suitiala                                Lumilautailu

Kristiina Nisula                          Lumilautailu

Andreas Alamommo                 Mäkihyppy

Antti Erkinjuntti                          Jääkiekko

Vili Saarijärvi                             Jääkiekko

Sari Karjalainen                         Pyörätuolicurling

 

Teksti ja kuva: Harri Nykänen, Lapin Urheiluakatemia